21 elokuuta, 2016

Vielä me joskus laukataan yhdessä kohti auringonlaskua

Kuusi viikkoa. Niin kauvan siitä on jo kulunut, kun sain viestin keskellä Walmartia. Viesti oli äidiltäni. Se kertoi lyhyesti kuinka Quulla oli murtunut toisesta takajalasta puikkoluu ja että murtuma on siisti, mutta hevonen oli vielä aivan kolmijalkainen.

Viesti oli tullut minulle jo melkein päivää aikaisemmin, mutta en ollut saanut sitä koska nettiä USA:ssa löytyi lähinnä vain kaupoista ja ruokapaikoista. Voitte siis ehkä kuvitella kuinka huolestuneeksi ja hätäiseksi tulin siinä hetkessä. Minulla ei ollut paljoa aikaa vastata, koska kauppareissumme läheni jo loppuaan ja minun olisi vielä pitänyt juosta hakemaan ties kuinka monia asioita iltamme ruokaa varten, mutta kertasin vain päässäni kaikkia mahdollisia (lähinnä pahimpia) asioita mitä voi seurata hevosen jalan murtuessa. Minä olin toisella puolella maailmaa ja yksi rakkaimmista koko minun maailmassani kärsi kotona.
Viesti onneksi sisälsi myös sen, että paranemis mahdollisuudet ovat hyvin korkeat ja kaikki on siltä osin mitä voi niin oikein hyvin.

Parin päivän päästä sainkin jo kuvia iloisesta valkoisesta pallerosta kiskomassa heinäverkosta heinää ja pusuttelemassa kaikkia ihmisiä jotka mahdollisesti siihen loukkuun sattuivat astumaan.

Kotiin päästyäni ja yön hyvin nukuttuani oli aika ottaa suunnaksi heti talli. Sinne päästyämme löysimme Saanan kanssa hieman unisen, mutta iloisen heposen. Katselin karsinassa takajalkoja ja kyselin Saanalta kumpi niistä edes oli murtunut kun turvotusta ei ihmeemmin ollut kummassakaan. Hetken päästä kylmensin pesupaikalla toista takajalkaa joka pian osoittautui juuri vääräksi. Quu seisoi jo murtuneella jalallaan ja kävely oli täysin normaalia. Murtumasta oli kuitenkin aikaa vain yksi ja puoli viikkoa ja kipulääkitys oli loppunut ajat sitten.

Siinä hetkessä olin todella iloinen ja helpottunut! Pieni valkoinen tulisi selviämään ja laukkaamaan vielä niin kovaa kuin jaloistaan vain sai lähtemään.

Tällä hetkellä odotamme vain tiistain klinikka kontrollikäyntiä ja tietoa siitä kuinka murtuma on lähtenyt paranemaan. Toivottavasti hyvin ja meidän pieni hullumme pääsisi jo ulos karsinalevosta jonnekkin missä hermot kestävät kaikilla hieman paremmin.

Tässä olympialaisten alla on itselläni ollut todella suuria hankaluuksia tämän ratsastattomuuden kanssa. Parilla hepalla olen jo saanut ratsastaa, mutta kisaamis ja treenaus into on nyt taas niin suuri, että on kyllä todella hankalaa kun sillä omalla ei voikkaan lähteä minnekkään.

Muistot ovat myö nousseet pintaan. Estekisat minun ja Quun taipaleen alussa ja koulukisat ihan viime vuoteen asti. Mahtavat Powercup reissut ja kaikki uudet tallit ja uudet kokemukset. Kaikki mitä olisi voinut tehdä paremmin ja kuitenkin aina päälimmäisenä kaikki kisat ja muutkin ajat jolloin me ollaan vain pidetty hauskaa!
Eipä minulla sen enempää tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)